Seuraan mielenkiinnolla valtakunnansyyttäjän nostamaa oikeustapausta. Siinä tulee tutkittavaksi, toivottavasti kultavaa’alla punniten, uskonnollisen mielipiteen, hengellisen vakaumuksen ja totuusväittämän erot. Kun henkilö lausuu VT:n teksteihin tai Paavalin lausumiin viitaten käsityksensä homoseksuaalisuudesta, ilmaiseeko hän mielipiteen vai jotain enemmän, ihmisten ja ihmisyhteisöjen yläpuolella olevan universaalin tosiasian, tiedon, jota ei voi kyseenalaistaa? Julkisuudessa asian käsittely on tässä kohtaa ollut löysää, harhaanjohtavaa ja osin vilpillistä.
Yhteiskunta/moraali
Ihmeitä ja loitsuja
Ihmiskunnan historia opettaa. Pandemiat ovat olleet aina täällä. Niiden ilmetessä osa on alkanut nähdä merkkejä maailman lopusta ja Jumalan kirouksesta. Ihmiskunta on oppinut kantapään kautta ja tietoa keräten suojautumisen keinoja, lopulta rokotukset, antibiootit, maskit, rajoitustoimet kuten rokotuspassit jne. Tässä artikkeli lääkäriseura Duodecimin lehdestä – vuosia ennen 2019-2022 pandemiaa. https://www.duodecimlehti.fi/duo92907
Tuomiokapituli ja lakanoissa piehtarointi
Kapitulin kurinpitotapaus ja uraan jumittunut kirkon parisuhdekeskustelu saivat kirjoittamaan. Nämä ottelut ovat masentava tilannekuva kirkkomme tilasta aikana, jolloin vaikkapa koulukiusaaminen, nuorison päihdesekoilu, kotien rikkinäisyys, väkivaltaviihteen tulva, nettiaddiktio ja muukalaisfobia olisivat hätähuudon syy – myös oikeampi aihe kirkon tulevaisuuskeskusteluun. Erittelen asennesolmua, jossa Sadinmaa tukijoineen ja toisaalta paleontologinen konservatiiviusko ovat. Ymmärrän molempien tahojen tunnetiloja ja motiiveja. Tiedän tapauskulusta lähinnä lööpit ja lehtien kirjoitukset.
Rohkeus nähdä, Arendt ja Abigail Shrier
Olen seurannut kunnioituksella kahden rohkean humanismin esitaistelijan esiintymistä ja tekstejä. Kahta naista erottaa 70 vuotta ja kaksi maailmansotaa. Molemmat ovat uskaltaneet tarttua aikakautensa järkyttäviin kiistanalaisiin teemoihin. Tällaisesta toiminnasta pääsee mediakuohuun ja vihan maalitauluksi mutta pidemmässä katsannossa taaksepäin katsoen rohkeus voi osoittautua aikakauden omantunnon ääneksi ja profetian kanavaksi. Molemmat tulevat juutalaisesta taustasta, josta luultavasti on peräisin lahjakkuus ja ajan trendejä kumartamaton älyllinen ja moraalinen rohkeus.
Suhteet ja protokollat, vellit sekaisin
Kirkon emeritukset ovat astuneet (keväällä 2021) parisuhdeasiassa julkiselle foorumille historiallisella tavalla. Arvostan tätä rohkeutta ja toivon, että debatti johtaa kivuliaan murroksen läpi eteenpäin. Keskustelussa esiintyy vaikeatajuisia ja hämäriä termejä kuten patriarkaaliset jäänteet ja luomisteologia. Nämä pitäisi purkaa. Kirkon ja samalla muidenkin kristillisten yhteisöjen piirissä on ratkottu samanaikaisesti kahta visaista pulmaa. Voidaanko homoseksuaalisuus hyväksyä ja voidaanko homoseksuaalinen parisuhde hyväksyä? Kampanja kirkollisen vihkimisen puolesta on toivoton yritys saada molemmat ratkaistua samanaikaisesti.
Kirkonmenot ja asiapuhe
Vanhuuden merkkejä lienee taaksepäin katselu ja vanhojen muistelu. Havahduin pohtimaan millä tavalla ja milloin kirkollinen kuuma keskustelu naispappeudesta nousi tietoisuuteeni ja miten itse suhtauduin tähän asiaan. Olin kirjoittanut Helsingin Sanomien mielipidesivulle 40 vuotta sitten artikkelin, joka palauttaa mieleen tuon aikaiset ajatukseni (HS 2.10.1979).
Hereillä vai überwoke?
Puoli vuosisataa sitten vastakkain olivat edistyksen etujoukko ja taantumus, vasemmistolainen ja konservatiivinen näkemys yhteiskunnasta ja monista perusarvoista. Toisten mielestä pikemminkin liberaali vastaan konservatiivi rintama. Uskonnollisessa kielenkäytössä käypä asteikko on herännyt vastaan suruton, ellei jopa uudesti syntynyt vastaan paatunut. Nyt maailmaa valloittaa termi woke, joka tarkoittaa hereillä olevaa, valveutunutta, tiedostavaa. Amerikassa syntynyt woke-ilmiö on synnyttänyt kulttuurisodan, joka leviää pandemian lailla. Polttopisteessä on, kuinkas muuten, seksuaalisuus, sukupuoli ja gender-identieetti.
Karl Barth ja Hans Küng
Hans Küng’in kuoleman uutisointi nosti esiin hänen suhteensa Karl Barth’iin, jonka teologiaan Küng perehtyi akateemisissa töissään. Barth-Küng -yhteyden asiakirjat ovat olleet tärkeitä tekstejä Katolisen kirkon ja protestantismin yrityksissä sovittaa yhteen teologisia näkemyksiään. Karl Barthin ajatusten ja yksityiselämän kulku on vaiherikas tarina. Barthin ja Hans Küngin välinen ajatuksenvaihto ja vuorovaikutus on osa kristinuskon sisäistä 1900-luvun dialogia ja ekumenian teologiaa. Alkupiste oli Hans Küngin väitöskirja Karl Barthin teologiasta.
Euroopan sielusta
Tämän tekstin ensimmäinen versio syntyi 2004, jolloin aloin luonnostella pohdiskelukirjaa Euroopan kehityksestä, kulttuurista, maanosamme henkisestä tilasta. Tuolloin olivat edessäpäin Euroopan kriisit, laajenemisen kivut, vuoden 2008 finanssikriisi, Kosovon rauhanprosessi, Kreikan läheltä piti romahdus. Näiden jälkeen on koettu Arabikevään järistykset, Krimin valtaus, Brexit, USA:n kaaos ja pandemia. Vuosina 2004-2006 kirjoitetun tekstin asia ei ole vanhentunut. Siksi toistan sen tässä vain hieman editoituna. Kirjoittamisen aikaan ei ollut näköpiirissä pakolaistulva Eurooppaan, muukalaisviha ja sen synnyttämät kansallismielisen aggression ilmiöt. Teema on siten lähes poissa tästä katsauksesta.
Suvaitsevaisuuden pahennus
Alkaneen vuosikymmenen avainsanoja näyttävät olevan vihapuhe ja suvaitsevaisuus.
Toivon kyllä, että arveluni osoittautuu vääräksi. Kun 50 vuotta sitten haukkumasanoja olivat taantumuksellinen, partaradikaali, luokkaluopio tai hihhuli, nyt moitteen kohteeksi pääsevät myös suvakit. Vanhempaa perua 100 vuoden takaa on jako punikkeihin ja lahtareihin. Juuri kun olimme pääsemästä tästä katkeruuden juuresta, uusi vihanpito alkaa. Äskettäin kaivettuja poteroita ovat myös tiedevastaisuus ja militantti sukupuoli-ideologia.