Reformaatio jakoi Euroopan 1520 luvulla. Protestanttisen yhteisön riitaisassa piirissä lohkeama nähdään välttämättömänä, vaikka traagisena. Katolisen kirkon piirissä tämä koetaan kirkon rikkoneena onnettomuutena. Tosin reformaation avaamia hengellisiä näkymiä on nyttemmin varovasti tunnustettu. Franciscus on kertonut pyrkimyksestä auttaa kirkkoa ”löytämään reformaation teologisia helmiä”. Reformaatiota seuranneet vuosisadat olivat sekoilua ja melskettä ja katastrofin mielikuva ei ole turha. Yhdenkään kirkon sirpaleen ei ole syytä ylpistellä erehtymättömyydellä, alkuperäisellä totuudella, tradition jatkuvuudella tms. Kirkko oli laho ja meni mäsäksi hyvästä syystä. Todellinen uudistava kirkolliskokous olisi saattanut muuttaa historian kulun. Kuten aikakauden asiakirjat osoittavat, mikään keskustelu ei oikeastaan onnistunut. Jakolinjat pysyivät ja jyrkkenivät. Vielä tänäänkin katolisen ideologian piirissä nähdään ekumenian toteutuvan vain, jos muiden kirkkojen sirpaleet palaavat vaikkapa ordinariaatti-sopimusten muodossa Rooman alaisuuteen. Oman kirkon syvälle ulottuva kritiikki on kuin mielestä torjuttu trauma. Reformaation kielto on uskon tunnustamisen kaltainen hyveteko. Protestanttiset kirkot ovat pääosin yhtä haluttomia radikaaleihin uudistuksiin, jotka vaatisivat juutalaisten juuriemme ja alkuvuosisatojen kristologia-kiistojen avaamista.
Muutama vuosi sitten oli aika muistella Wittenbergin teesejä. Pian olisi syy toiseen kunnioittavaan muisteluun, aiheena kaksi reformaatio-ajan naista. He ovat Argula von Grumbach (1492–1554) ja Katharina Schütz Zell (1497–1562). Heidän esiintymisestään ja ns Seehofer tapauksesta tulee pian kuluneeksi 500 vuotta. https://reformaationrajapinnoilla.wordpress.com/2017/04/19/asioita-jotka-saavat-tutkijan-herkistymaan/
Ingolstadtin yliopisto kuritti yhtä opiskelijoistaan (Arsacius Seehofer), joka oli lukenut ja pitänyt hallussaan Lutherin kirjoituksia. Häntä syytettiin osallisuudesta Lutherin heresiaan, pakotettiin tunnustamaan tämän ajattelun olevan paholaisesta ja nuorukainen lähetettiin luostariin tekemään parannusta. Baijerissa evankelisen kirjallisuuden omistaminen ja myös keskustelu evankelisesta uskontulkinnasta kiellettiin kokonaan. Argula von Grumbach, taustaltaan aatelinen tahtonainen ja Lutherin kannattaja, ryhtyi puolustamaan opiskelijaa kirjoittamalla Ingolstadtin yliopistolle ja kaupunginraadille painavan kirjeen Seehofer-tapauksesta. Von Grumbach sai kuulla muun muassa olevansa naispaholainen ja häpeämätön huora. Ei tainnut mennä hyvin kotonakaan. Kerrotaan, että evankelinen uskonvakaumuksensa aiheutti hankausta pariskunnan välille. Puolisonsa Fredrik kun oli perinteisen uskontulkinnan kannalla.
Strassburgissa käsityöläisperheen tyttärenä kasvanut Katharina Schütz Zell sai hyvän koulutuksen ja suunnitteli hurskasta naimatonta elämää. Schütz vaikuttui jo varhain Lutherin kirjoituksista ja päätti muuttaa elämänsä suunnan. Hän avioitui kaupungin evankelisen papin ja saarnaajan Matthias Zellin kanssa 1523. Schütz alkoi julkaista kirjoituksia käytännön elämän tilanteista. Avioliitto papin kanssa oli sekin edelläkävijäteko; Martti Luther avioitui Katharina von Boran kanssa 1525.
Reformaation rumat takapihat
Syypäitä on sysissä ja sepissä. Reformaatioliikkeen karmeita erehdyksiä ovat talonpoikaiskapina ja sen synnyttämä verenvuodatus Saksassa, kolmikymmenvuotisen sodan väkivalta ja eri osapuolten herruuskiima. Reformaation saapuminen Pohjolaan oli kataluudella maustettua melskettä. Ruotsin (ja Suomen) mahtava kuningas Kustaa Vaasa oli ajanut valtionsa kassan miinukselle sotimalla Tanskan kanssa ja tempomalla maansa irti Kalmarin Unionista. Valtion kassan paikkaus tehtiin kansallistamalla kirkon omaisuus. Sopivasti syntynyt eurooppalainen uskonnon vallankumous oli loistava tekosyy. Kustaa Vaasa toteutti Ruotsin uskonpuhdistuksen Västeråsin valtiopäivillä vuonna 1527. Valtio vei kirkon omaisuuden, mikä olennaisesti helpotti valtion toimintaa. Kustaa julisti maan uskonnoksi luterilaisuuden ajan hallintokäsityksen mukaan (hihii, cuius regio, eius religio). Valtiopäivien päätös korosti pappien ja maallikkojen yhdenvertaisuutta lain edessä ja rajoitti kirkollista tuomio-oikeutta.
Tämän kyseenalaisen kaappauksen luonteeseen tulee uusi näkökulma, kun paneutuu keinoihin, joilla kirkon omaisuus oli koottu. Taikasana oli kirkon oppi kiirastulesta ja pyhityskilvoituksesta. Kirkolle annetut lahjoitukset voivat lyhentää omaa tai edesmenneen sukulaisen viettämää aikaa kiirastulen kärvennettävänä. Tämä kiero oppi kiirastulesta, hyvistä teoista, kirkolle osoitetuista lahjoituksista oli rahasampo, jonka johdosta kirkko kokosi lahjoitusmaaomaisuuksia, maatalouden ja elinkeinojen tuotoksia ja aneiden myyntituloja. Poloinen kirkkovieras, pelastuksestaan epäillen ja elämänvikojensa painamana, varojensa puitteissa saattoi myös ostaa kirkolta lupauksen hänen kuolemansa jälkeen tehtävistä sielunmessuista. Tämä katala kuoleman rajan ylittävä kirkollinen vakuutus ja luotto-korttisysteemi oli katolisen uskonnon moraalin ja talouden tukiranka. Sen kritiikki ja kumoaminen oli uskalikkomunkki Martti Lutherin viestin kärki. Osa katolisen kirkon veljiemme maailmankatsomuksesta ei ole vieläkään uskaltautunut irti tästä kiirastuliopin ja pyhityskilvoituksen rottahyrrästä.
Kilvoitus hyvän elämän tavoitteita kohti ja oman turmeluksen taipumusten vastustaminen ei todellakaan ole pahasta. Kyse on vain kaupankäynnin mentaliteetista, ansioitumisen ja palkinnon keruusta jopa tiedostamattomana mielen pyrintönä. Jos pyhityskilvoituksessa on salattuna uskomuksena mahdolisuus lähestyä vaikka hissukseen kasvua Kristuksen kaltaisuuteen, henkilö ei ole luultavasti vielä tullut tuntemaan oman ihmisluontonsa lankeemuksen todellisuutta.
Mammonaa ja ritarihyveitä
Mammonan ja mahdin kokoaminen syyllisyyden ja iankaikkisen tuomion pelotteella ei suinkaan ole uusi keksintö kristinuskon historiassa. YleAreenassa on tarjolla ainutlaatuisen kiinnostava dokumentti Temppeliherrain ritarikunnan historiasta.
https://areena.yle.fi/1-50760841
Kristitty maailma rymisteli ristiretkelle Palestiinaan 1095. Kehotteena paavi Urbanus II:n julistus ja Bysantin keisarin pyyntö. Yhdeksän sotaista retkeä toteutui vuosina 1095-1271. Kysymys oli Pyhän maan herruudesta ja yrityksestä kukistaa muslimivalta.
Tuon väkivallan ja uskonkiihkon keskellä syntyi sotilaallisia joukkioita, joista nimekkäin oli 1119 perustettu Temppeliherrain ritarikunta. Soturimunkkien muodostama kurinalainen järjestö saavutti suuren maineen, arvostuksen ja omaisuuden. Vallan ja varallisuuden perustana olivat rikkauksien ja maaomaisuuden lahjoitukset, joiden motiivina aivan eittämättä oli pyhyysansion hankinta, lahjoittajan oman hengellisen turvan, pelastuksen ja ikuisen elämän varmistelu.
Temppeliherrain ritarikunnan historia on jännittävä ja traaginen osa kirkon historiaa. Mahdin ja menestyksen jälkeen alkoi vastatuuli, jonka osia olivat kuninkaan vehkeily, huhut ja maineen mustaaminen, heresiasyytökset, inkvisitio ja oikeudenkäynnit, paavin ja kuningasvallan kädenvääntö. Ritarikunnan jäseniä vangittiin ja poltettiin roviolla, pakotettujen heresia-tunnustusten verukkeella, omaisuus takavarikoitiin jne. Skandaalit ja sekasorto johtivat siihen, että paavi lakkautti Temppeliherrain ritarikunnan 1312. Legendat ja myytit jäivät elämään. Kirkon oppi, sakraalit rakenteet sekä talouden ja maallinen politiikan sekoitus on vaarallinen keitos.
Tämä tapahtui siis kirkon yhteisten vuosisatojen aikana. Veisi muutaman vuosisadan, ennen kuin rivikristittyjen sydämessään vaistoama epäluulo anekirjojen ja ikuisuuden turvan korruptoitunutta kauppaa kohtaan kypsyi tyytymättömyydeksi. Paise puhkesi Reformaation kriisin muodossa. Sanoisin, että reformaatio oli väistämätön, välttämätön mutta traaginen onnettomuus. Ihmiskunnan tulisi oppia jatkuvan mutta rauhanomaisen reformaation, uskonnon ajatustapojen päivitysten ja suunnantarkistusten tarpeellisuus. Samalla kaikkien uskontojen keskinäinen, kriittinen mutta arvostava dialogi. Kirkon historia sisältää lukuisia kohtia, joissa olisi aihetta tutkisteluun, katumukseen ja parannukseen. Lutherin loppukauden julmat puheet juutalaisuudesta olivat karmea virhe, joka ei olisi saanut tapahtua. Ristiretket olivat makaaberi esimerkki epäonnistuneesta uskontojen kohtaamisesta. Niin ja lopulta – kristinuskon konseptuaalisen kehittelyn vuosisadat, yli 500 vuotta jatkuneet kristologiakiistat antaisivat aiheen vakavaan syväekumeeniseen tutkisteluun juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin kesken.