Reformaatio jakoi Euroopan 1520 luvulla. Protestanttisen yhteisön riitaisassa piirissä lohkeama nähdään välttämättömänä, vaikka traagisena. Katolisen kirkon piirissä tämä koetaan kirkon rikkoneena onnettomuutena. Tosin reformaation avaamia hengellisiä näkymiä on nyttemmin varovasti tunnustettu. Franciscus on kertonut pyrkimyksestä auttaa kirkkoa ”löytämään reformaation teologisia helmiä”. Reformaatiota seuranneet vuosisadat olivat sekoilua ja melskettä ja katastrofin mielikuva ei ole turha. Yhdenkään kirkon sirpaleen ei ole syytä ylpistellä erehtymättömyydellä, alkuperäisellä totuudella, tradition jatkuvuudella tms. Kirkko oli laho ja meni mäsäksi hyvästä syystä.
Puolikypsiä pohdintoja yhteiskunnasta, tiedon hapertuvista reunoista ja ajatusrakenteista
