Ruotsin ja Suomen ilmaisun- ja sananvapauden vertailu on ollut esillä. Suomessa on uskonrauhan loukkaamista koskeva laki. Ruotsissa sananvapaus sallii uskontojen pyhiksi katsomien kirjoitusten julkisen pilkkaamisen. Pilkkaavan arvostelun sijasta toivoisin uskontojen välille rehellistä jopa ytimiin menevää vuoropuhelua. Kirjojen polttaminen on typerä keino toteuttaa uskontodialogia. Performanssin avulla saa itselleen 15 minuuttia julkisuutta, lehdistön lööpit seuraavaksi päiväksi ja järjestyshäiriöitä eri puolilla maailmaa. Mitään rakentavaa ei synny, ellei sitten Natojäsenyyden torpedointi ole sen arvoinen tavoite. Herääkin epäilys tilaustyöstä. Professori Miikka Ruokanen kirjoittaa ”Kristinuskon näkökulmasta katsoen mielipiteen ilmaisun vapaus ei tarkoita, että hyväksymme eri tavalla uskovien julkisen pilkan ja halveksunnan”. https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/miksi-ruotsalaiset-ovat-uskontosokeita/ Olen samaa mieltä ja katson tässä Suomen lainsäädännön onnistuneeksi.
Toivoisin kyllä, että toisella tavalla uskovien ja ajattelevien pilkan, solvaamisen ja halveksunnan kielto ulottuisi uskonnollisten esineiden ja tekstien sabotoinnin lisäksi myös kirjoitusten tulkitsemiseen. Sukupuolivähemmistöjä koskeva tuomitseva puhe on tästä esimerkki.
Vähemmistöt ja maalittaminen
Millainen puhe ja ilmaisutapa seksuaalivähemmistöön kuuluvista lähimmäisistä on hyväksyttävää vihapuhe-säädännön, uskonrauhan, lähimmäisen kunnioittamisen, syrjintäkiellon ja kansanryhmään kohdistuvan uskonnollisen maalittamisen näkökulmasta? Käytän tarkoituksella epävirallisia sanoja konkreettisten lakitermien asemasta. Jätän oikeusoppineiden ammatillisen osaamisen varaan täsmentää ja oikaista muotoilut. Menossa oleviin käräjiin liittyen toivon, että mielipiteen ilmaisu turvataan. Samalla toivon, että uskonnollisen argumentoinnin käyttäjä tunnustaa lausumansa mielipiteeksi eikä yläpuolella olevan auktoriteetin puheeksi ja tosiasiaväitteiksi.
Milloin Raamatusta tai Koraanista löytyvien tekstien ja uskontojen tradition käyttäminen lakitekstin tapaan ihmisen identiteetin, seksuaalisen mieltymyksen ja elämäntavan tuomitsemiseen on laillisesti ja eettisesti hyväksyttävää? Historiallisen, lääketieteellisen, biologiaa ja sosiologiaa koskevan tietämyksen ja ihmiskunnan karttuneen kokemuksen ohittaen.
Oleellista on tehdä ero mielipiteiden, katsomusten ja tosiasiaväitteiden välillä. Katson, että tämä on raamattukäräjien ydinkysymys. On merkittävää, miten kansanryhmää halventavista uskonnollisista puheista käräjille joutuneet menevät mielipideargumentin taakse. Korostetaan oikeutta uskonnollisiin mielipiteisiin ja katsomuksiin, joita kukaan ei ole kieltänytkään. Toisaalta annetaan ymmärtää, että tuomitsevien sanojen ilmaiseminen ei ole pelkkä mielipide, vaan jotain enemmän, Jumalan puhetta siteeraava tosiasiaväite.
Ikivanha homokysymys
Ihmiskunnan enemmistö on – luultavasti vuosituhannet – karttanut ja tuntenut vaistonomaista inhoa homoseksuaaleja kohtaan. Yhtä kauan on ollut olemassa vähemmistö, joille omaan sukupuoleen kohdistuva vietti on luonnollinen ja ainoa mahdollinen. Uskontojen kirjoituksiin on taltioitu kulttuureissa vallinneet näkemykset. Näistä luemme juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin teksteistä. Jakeiden normatiivinen tulkinta on arvopohjainen ratkaisu ja pohjimmiltaan mielipide.
Uskonnollisen ryhmän jäsenellä on mielipiteen vapaus ja oikeus uskoa, siis tulkita kirjoitukset oikeaksi tuntemallaan tavalla. Tätä mielipiteen ja sen ilmaisun vapautta suojelee mm uskonrauhaa turvaava laki ja eurooppalainen sananvapaus. Samalla tulee kunnioittaa toisen ihmisen tasavertaista oikeutta tulkita kirjoituksia, esimerkiksi ottaa huomioon historian, kulttuurihistorian, lääketieteen ja biologian avaamia näkökohtia. Sananvapauden käyttöä siis rajoittaa kielto käyttää sitä kansanryhmän solvaamiseen.
Asennoituminen homoseksuaalisuuteen on mielipide, moraaliarvostelma. Tapa tulkita 2500 vuoden historian aikana kirjoitetut tekstit ja enemmistön inhon tunteet homoseksuaalisuutta kohtaan ovat mielipiteitä, uskonnollisia katsomuksia, joista voi olla myös toista mieltä. Sydämellinen vakuuttelu Jumalan rakkaudesta ei vähennä sitä tosiasiaa, että homoseksuaalisuuden tuomitseva puhe kieltää ihmisryhmää tuntemasta luontonsa mukaista seksuaalista mielihyvää ja toteuttamasta identiteettinsä mukaista elämää.
Rovioita ja rikottuja esineitä
Kirjojen polttaminen on kuulunut uskontojen ja katsomusten vainoamiseen kauan. Varhainen tapaus, tosin lähinnä legenda, oli Alexandrian kirjaston tuho useassa tulipalossa. Oppeihin liittyviä vainoja on ollut myös muinaisessa Kiinassa, samoin tunnetaan Mongolien hävitys Bagdadissa, Väli- ja Etelä-Amerikan intiaanien käsikirjoitusten tuhonta kirkon toimesta 1500-luvulla. Tästä linkistä löytyy kirjojen polttamisen perusteellinen historiikki https://edmund.vuodatus.net/lue/2009/11/kirjojen-polttamisen-historia
Uusimman ajan järkyttävä esimerkki oli Natsien kirjaroviot Saksassa. Ajatuksena oli kerätä natsien vastainen materiaali ja todistaa natsi-ideologian ja kansallissosialismin oikeutus halveksittuihin aatesuuntiin, erityisesti juutalaisuuteen nähden. Kerrotaan, että propagandaministeri Josef Goebbels ilmaisi tavoitteeksi vapauttaa saksalaiset ”liioitellusta, juutalaisesta älykkyydestä”. On ilmeistä, että rovioissa paloi paitsi juutalaista uhaksi katsottavaa kirjallisuutta myös uskonnollisia tekstejä. Historiallisesti katsoen sekä juutalaisuuden että kristillisen kirkon historiassa uskonnollisten teosten hävitystä on tapahtunut vuosisatojen mittaan toistuvasti.
Ruotsin tapahtumien rinnalla on terveellistä pohtia miksi juuri Koraanin poltto saa aikaan kansakuntien suuttumuksen ja jättimäiset mielenosoitukset. Toistaiseksi juuri kukaan uskontoa kritisoiva nykypäivän kiihkoilija ei ole etsinyt lööppijulkisuutta Raamatun polttamisesta. Tunnetuin julkisuustemppu taitaa olla päinvastainen, kun mister Donald seisoa tönötti Raamattu kädessä kirkon edustalla Valkoisen talon maisemissa. Ehkä alleviivaten kymmenen käskyn moraalilakia?
Kirja ja sen sisältö
Katson kristinuskon kulttuuritraditiossa kehumisen arvoiseksi sellaisen maltin ja kirja-esineen kunnioituksen, jossa Raamatun teksti, sen sisältö, historia ja vuosituhantinen konteksti pidetään erossa esineen materiaalisesta ilmiasusta. Kulttiesineeksi julistamalla ja kirjan polttamalla ei voisi hävittää sen arvosta palaakaan. Sabotaasi olisi yhtä fiksua kuin pyllistäminen Senaatin torilla.
Muslimiystävillemme, Aabrahamin perinnön piirissä eläville veljille ja sisarille toivoisin, että islamin piirissä voisi käynnistyä samanlainen sisäinen dialogi, joka alkoi kristinuskon sisällä 1500 vuoden ikämerkin kohdalla ja on siitä lähtien jatkunut historiallis-kriittisen uskontotieteen, eksegetiikan, teksti- ja kulttuuritutkimuksen muodossa. Islamin arvokas perintö on yhden Jumalan ajatuksen ehdoton kunnioitus ja kauhistus epäjumalaksi korotettuja esineitä kohtaan. Jumalalliseen statukseen kohotettujen esineiden ja symbolien muotoilu on ollut osa ihmiskunnan ja erityisesti Aabrahamin perikunnan yhteistä käytöstä. Tästä esimerkki on Vanhan testamentin kuvaus Israelin kansan rakentamasta kultaisen vasikan patsaasta – heti kun Mooseksen silmä vältti.
Pidettäköön erillään Koraani esineenä ja toisaalta sen sisältö, historiallinen dokumentti 600-luvun hengellisen etsinnän ajalta. Sivut ovat palavaa paperia, sisältöä ei voi tuhota. Sama pätee meidän kristittyjen kunnioittamaan ja rakastamaan Raamattuun.