Pasi Turusen kolumni Seurakuntalainen verkko-lehdessä (26.01.2019) sisältää aiheellisen ja painavan kysymyksen. Hän vastaa kysymykseensä oudolla tavalla, jonka taustalla tuntuva asenne on huolestuttava. Artikkelissa kysytään, miten on mahdollista, että kristityn kansakunnan sisällä saattoi syntyä holokaustin kaltainen hirveä ilmiö. ”Saksa oli 1900-luvun alussa johtava maa taiteiden, arkkitehtuurin, teatteritaiteen ja elokuvien alalla. Berliini oli 1920 luvulla todellinen kulttuurin mekka. Saksalaiset yliopistot olivat maailman parhaimpia… Adolf Hitlerin noustessa valtaan 97 prosenttia saksalaisista piti itseään kristittyinä, heistä kaksi kolmasosaa oli protestantteja ja yksi kolmasosa katolilaisia. Mitä ihmettä oli tapahtunut ihmisten ajatusmaailmassa, joka mahdollisti pitää juutalaisten joukkotuhoa hyväksyttävänä? Entistä järkyttävämmäksi asian tekee se, että joukkomurha onnistuttiin toteuttamaan sivistyneessä ja korkeasti koulutetussa kristillisessä Euroopassa.”
Tämä kysymys on aiheellinen ja sen tulisi olla ikuinen avoin märkivä haava Euroopan ja koko maailman eettisessä pohdinnassa. Pasi Turunen kuitenkin kehittelee vastausta, joka on myös vaarallinen salatun asenteellisuuden vuoksi. Hän ottaa asian kristikuntaa jakavan liberaali/konservatiivi -raamattukiistan argumentiksi. Olisikohan tämä Turusen pyssyn ohilaukaus? Pasi Turunen hakee esiin joukon asiasta lausuneiden tutkijoiden ja kirjailijoiden puheenvuoroja, jotka kuvaavat saksalaisen yliopistoteologian eräiden radikaalien ajatusten ja antisemitismin nousun yhteyksiä. Eero Kuparisen kirjaan Alexandriasta Auschwitchiin viitaten kirjoittaja esittää, että eräät radikaaliteologit (Fichte, Schleiermacher,…) pyrkivät sitomaan kristinuskon länsimaisuuteen, indoeurooppalaisuuteen ja tiettyyn ihmislajiin. Antisemitismin syntyyn siten vaikutti ”monien teologien ja uskontofilosofien pyrkimys tulkita kristinusko uudelleen. Näitä ajattelijoita loukkasi se, että kristinuskoa pidettiin ikään kuin juutalaisuuden perillisenä, ja he halusivat määritellä kristinuskon totuuden uudella tavalla”.
Erityistä on viittaus VT:n tutkijan Timo Veijolan kirjassa kuvattuun Babel und Bibel kiistaan ja assyrologian varhaiseen tutkijaan Friedrich Delitzsch’iin, ja hänen provokatiiviseen esitelmäänsä vuosisadan alussa: ”Kuuluisassa esitelmässään Babel und Bibel, jonka hän piti Berliinissä 13.2.1902 keisari Wilhelm II:n läsnä ollessa, Delitzsch julisti, että VT ei ole mitään muuta kuin heikkolaatuinen kopio babylonialaisesta kulttuurista ja vailla minkäänlaista ilmoitusarvoa. Jatkossa Delitzsch meni vielä pitemmälle leimaten koko VT:n ”suureksi petokseksi” ja halusi korvata sen saksalaisilla sankaritaruilla.”
On totta että 1800 luvulla alkoi kehittyä historialliskriittinen raamatuntutkimus ja uskontofilosofia, jonka erityisen räväköitä edustajia tuossa on marssitettu esiin. Myös antisemitismin nousu on tosiasia, Saksassa erityisen vahva. On totta, että saksalainen yliopistotutkimus oli maailman huippua (mm monesti juutalaisten huippunimien ansioista). Esitän vakavan kysymyksen Pasi Turuselle. Mikä on näiden tosiasioiden välinen riippuvuussuhde? Onko kyse samanaikaisuudesta vai kausaalisesta riippuvuudesta? Pasi Turunen tuntuu väittävän, että sittemmin ns liberaaliteologiana tunnettu suuntaus olisi eräs antisemitismin taustalla vaikuttava syy. 
Uskallan haastaa tämän väitteen, osittain tai melko jyrkästi. Antisemitismi, juutalaisvastaisuus oli koko Euroopan kulttuurin pohjavirtaus vuosisatoja, myös ja erityisesti katolisen ja protestanttisen kirkkokansan keskuudessa, niin uskovaisten kuin maallistuneiden. Antisemitismin myrkky tihkui tutkijoiden asenteisiin samoin kuin kadun tallaajien. Usein juutalaisvastaisuuden argumentit löytyivät juuri Raamattu-uskon riveiltä, sekä UT:n että VT:n jakeista, Lutherin kirjoituksista ym. Oli surkean häpeällistä, että kansan pääosa, katujen rahvas, koulutetut ja kouluttamattomat, duunarit ja patruunat, kirkkokuorolaiset ja kapakoitsijat, taiteilijat, opettajat, lääkärit, tutkijat ja papit olivat kaikki tuossa saatanallisessa juonessa, suuri osa vain passivisuuttaan, velttouttaan, perinteisiinsä ja tapoihinsa verhoutuneina. Vastalääkkeeksi olisi tarvittu paitsi etiikan julistusta, myös enemmän kriittistä raamattututkimusta – ei sen tukahduttamista.
Jos Delitzsch löysi historiallisen jatkumon todisteita assyrologiasta ja babylonilaisesta kulttuurista Vanhan Testamentin kirjoituksiin, tämän tulisi olla kristikunnan, juutalaisuuden, historian ja teologian tutkijoiden yhteisesti juhlittavaa tiedon kertymistä. Vain sairas kaunamieli tai ennalta omaksuttu asenne ottaisi tämän antisemitismin aseeksi tai vastaavasti argumentiksi kriittistä raamattututkimusta kohtaan.
Liberaaliteologiaa, historialliskriittistä raamattunäkemystä on syytetty monesta. Nyt vielä holokaustin edistämisestäkin. Huh huh.