Wall Streetilta syksyllä 2011 alkaneet mellakat kertoivat, että maailman ylirikkaiden irtiotto on ylittänyt yhteiskunnan sietokyvyn. Kohtuuton rikkaus on noussut aiheellisesti otsikoihin. Tuloerojen kasvu ansioitumisen palkkiona on hyväksyttävää mutta miljoonien kasautuminen on syöpäilmiö. Ympäristöhuolen ohella ihmiskunnan haasteeksi nousee moraalinen kestävä kehitys. Aiheen soisi päätyvän Euroopan ja maailman viisaiden ryhmän pohdittavaksi.
Lumivyörytulojen oikeutuksesta on monta käsitystä. Yhden mukaan rikkauden keräytyminen on muilta pois. Toisen käsityksen mukaan onnistumista palkitseva yhteiskunta, joka luo mahdollisuuden rikastumiseen, luo samalla hyvinvointia kaikille. Molemmat väitteet ovat yksinkertaistuksia.
Tulonmuodostuksen mittarina tulisi olla aikaansaannokset yhteiskunnan hyväksi. Rahojen kuuluisi ohjautua tulosta tekevien uurastajien palkkioiksi ja siten kulutuskysynnän kautta myönteisen kasvun ravinnoksi. Kenenkään yksilön työn arvo ei voi olla moraalisesti kestävällä laskutavalla 100-kertainen keskimääräiseen verrattuna. Juha Hänninen laski taannoin (HS 12.11.07), että hänen tulisi työskennellä 375 vuotta saadakseen verokalenterin kärkinimien vuositulot. Tänään suhdeluku lienee vielä rivompi.
Julkisuudessa aiheeseen viitataan seuraamalla tulotilastoja ja vaatimalla tuloerojen kaventamista. Tämä puhe on mielestäni osaksi hakoteillä. Tulohaitarin hajontaa tulisi lisätä sen keskivaiheilla mutta samalla leikata ääripäitä.
Edelläkävijälle, innovaattorille ja vastuun kantajalle kuuluu tunnustus ja palkkio, mutta ajatustapa on tarkistettava. Jos henkilö keksii valjastaa kosken voiman rakentamalla siihen voimalaitoksen, ja jos hän sen perusteella katsoo oivalluksensa arvoksi voimalasta saatavan hyödyn tai osuuden sen tuotosta, hän on hakoteillä. Sama sopii liikeälyyn ja menestyksekkään yritysjohtamisen taitoihin. Palkkioiden mittaamisen tulisi olla monitasoisempaa ja oikeamielisempää.
Hirmutuloja puolustellaan sillä, että yritysten on voitava palkita huippuosaajat, jotta heidät voidaan motivoida työhön, sitoa lojaalisuuteen ja käyttämään osaamisensa yrityksen hyväksi. Perustelu sisältää oletuksen, että megatuloisen väen motiivit ja työstään hakema tyydytys on omituisella pohjalla. Enemmistö maamme uurastajista tekee työnsä rakkaudesta itse aikaansaannoksiin, etsii ja saa tyydytystä pystyessään jättämään jäljen, jossa maailma on tullut hieman paremmaksi. Yhteiskunnallisesti arvokkaan tuloksen tekeminen on syy herätä aamuisin, ponnistaa kykyjensä rajoilla, ottaa riskejä, sietää painetta ja valvoa pitkään.
Miten voi kaiken tulovertailun yläpuolella oleva huipputuloinen väittää, että hän tarvitsee vielä ylimääräisen miljoonan ollakseen isänmaalle, työnantajalle ja yrityksen omistajille lojaali ja uhratakseen onnistumisen eteen kaiken mitä palkeista löytyy? Sotaveteraanien, äitien ja isien uhrauksien vuoksi tämän pitäisi olla itsestään selvää. Moraalinen suomalainen kieltäytyisi tuloista, jotka eivät enää mahdu laariin ja joita ei tarvita mihinkään oman ja lapsien elämän aikana.
Suunnan muutosta tuskin voi saada aikaan säädännöllä. Asia on moraalin, ei taloustieteen, juridiikan tai politiikan alaa. Vahvennetun progression veromalli tulisi kyllä tutkia. Ökytulojen ongelma ratkeaa vain, jos ahnauden vastapainoksi tulee herääminen, kestävän moraalisen kehityksen ideologia ja hätä oman sielun arvokkuudesta. Mene, myy mitä sinulla on ja jaa köyhille, kuului neuvo 2000 vuotta sitten. Jos pajatson ränni aukeaa rahakoskeksi, kohtuuden tajun pitäisi hälyttää. Nämä eivät enää oikeasti kuulu minulle.
Ensimmäinen optiomiljonääri, joka tekee rajun irtioton sisäisen ohjauksen innoittamana, kaivertaa nimensä historiaan ja löytää sieluunsa rauhan.
Bill Gates ja Waren Buffet ovat tehneet merkittävän eleen tähän suuntaan. Tosin on järkyttävää huomata, miten suunnattoman omaisuusmassan jälkeen nämä multimiljonäärit vihdoin saavuttivat kylläisyysrajan. Tuon esimerkin perusteella lähes kaikki maailman multimiljonäärit voivat ajatella, että eivät ole lähelläkään rajaa, jossa moraalinen leikkuri tulisi ottaa esiin. Miksi ei sen jälkeen kun oma henkilökohtainen turvattu omaisuus oli esimerkiksi 100 miljoonaa – eli taatusti riittävä kaikkeen nautintoon, mitä ajatella saattaa?