Olen kasvanut kristinuskon perinteessä mutta saanut kansainvälisten yhteyksien kautta tutustua läheisesti kunnioitettuihin sydämellisiin ystäviin islamin piirissä. Islamin, kristinuskon ja juutalaisuuden perinteessä tunnetaan Aabrahamin tarina, kertomus Jumalan kunnioituksesta ja vanhurskaudesta. Aabrahamia on kutsuttu monoteistisen uskonnon kanta-isäksi. Aabrahamin lasten veljeyden ja sisaruuden hengessä rohkenen kirjoittaa avoimen kriittisen puheenvuoron islamin yhteisön auktoriteeteille ja opettajille. Olen kirjoittanut vastaavia kriittisiä analyysejä myös kristiuskon hengellisen kodin asioista ja tavoittelen reiluutta ja tasapuolisuutta.
Viestini on hätähuuto islamin reformaation puolesta. Kun kristinuskon historiaa oli kulunut noin 1400 vuotta, sen läntisessä piirissä käynnistyi asteittain valtaisa murros, reformaatio, joka merkitsi uskonnon perusteiden, uskomuksien, tulkintojen ja praksiisin kriittistä arviointia. Syvä kiista johti traagisiin seurauksiin, sotiin ja kirkon jakautumiseen, mikä on surullista. Kuitenkin on huomattava, että avoimeksi revennyt kiista pakotti kaikki osapuolet pohdintaan, uudistumiseen, epäkohtien arviointiin ja korjauksiin. Kukaan kiistan osapuolista ei ollut sen jälkeen entisensä ja tämä ravistelu on ollut siunauksellinen. Itse asiassa monet läntisen maailman menestyksen tekijät luotiin reformaation jälkeisessä henkisessä ilmastossa antiikin, kristinuskon ja mm arabikulttuurin tallentamien viisauksien perintöä jatkamalla.
Missä kriittinen islam-teologia?
Islamin maailma on lähestymässä 1400 vuoden ikää. Olisiko nyt suuren reformaation aika? Yksi merkittävä piire islamin maailmassa on kieltäytyminen arvostelemasta uskonnon syvimpiä rakenteita, Koraanin tekstejä ja tallennetun tradition absoluuttista totuutta. Kristillisen teologian piirissä harrastettu (vanhoillisten piirien halveksima) historiallis-kriittinen tekstitutkimus tuntuu loistavan poissaolollaan islamin piirissä ainakin julkisuudessa. Maailma seisoo kauhistuneena seuraten ääri-islamin ilmiöitä, terrorin ja kauhun kylvöä. Islamin hengellisten johtajien piirissä kyllä tuomitaan terrorismi ja väkivalta, mutta arvostelu kohdistuu oikeastaan vain pahantekijöihin, ei islamin oppiin, kirjoituksiin ja traditioon, siihen henkiseen kulttuuripiiriin, jonka maaperästä hirmuinen kultti on noussut ja josta se kerää pyörremyrskyn energiansa.
Kellokkaat väistelevät
Ei ole syytä epäillä islamin hengellisten auktoriteettien vilpitöntä tarkoitusta kun he kuvaavat uskontonsa syvempää olemusta rauhan, oikeudenmukaisuuden ja armeliaisuuden kulttuurina ja kuvaavat terrorismin virtauksia harhautuneiden kiihkoilijoiden rikokseksi ja islamin väärinkäyttämiseksi. Kuitenkin näillä auktoriteeteilla tulisi olla rohkeutta mennä paljon paljon syvemmälle, katsoa peiliin, islamin kirjoituksiin, fundamentalistisen tradition vaiheisiin. Koraanin ja perimätietojen sivuja tulisi uskaltaa arvostella ja usein kohdin kumota eikä vain selitellä parhain päin.
Kirjoittamisen ajankohtien historiallinen kehys, heimokulttuurien sotaisa menneisyys ja ihmiskunnan kulttuurin vuosisatainen kehitys tulee ottaa tarkoin huomioon ja arvioida tekstit, opetuksen käytännöt, rituaalit ja arkiset tavat avoimesti, nöyrästi ja menneisyyden kahleista irroitettuna. Tällainen reformatorinen keskustelu ja uudistuminen voisi alkaa valveutuneiden länteen muuttaneiden muslimien toimesta. Ne muslimit, jotka ovat eläneet riittävän kauan uskontonsa hegemonisen kulttuurin ulkopuolella, voivat parhaiten objektiivisesti analysoida ja vertailla kriittisesti läntisen maailman ja islamin yhteisöjä ja kansalaisyhteiskunnan toimivuutta. Rehellisen ja tuskallisen itsearvioinnin sijasta kuulemme lähinnä väistelyjä. Mm Euroopan islamilaisen neuvoston puheenjohtaja lausui TV-haastattelussa että islamin nimissä tehtyjä vääryyksiä ei saa panna islamin syyksi. On totta, että islamin väärinymmärtäjät pilaavat sen maineen. Mutta on kysyttävä: Onko islamissa jotakin, joka tekee väärinymmärtäjien ja väärinkäyttäjien paljouden mahdolliseksi.
Arvostelu hengen uhalla
Islamin sisältä nousevan kritiikin kohtalo on tyly. Tässä muutamia muistumia: Taslima Nasrin, kirjailija Bangladeshista esitti 90-luvulla kritiikkiä muslimiyhteiskunnan ajatustapoja kohtaan. Hänen tulkittiin vaatineen Koraanin kirjoittamista uudelleen. Tuloksena oli syyte vihamielisestä aikomuksesta järkyttää muslimien uskonnollisia tunteita. Keskeinen kritiikin aihe oli naisten oikeuksien polkeminen islamilaisessa yhteiskunnassa. Kansa raivostui ja 200 000 muslimia mielenosoituksessa vaati häntä hirtettäväksi.
Muistamme myös Eurooppaan paenneen ja sitemmin USA:han siirtyneen Ayaan Hirsi Alin tapauksen. Islamin sisällä vaikuttava feminismi on erityisen merkittävää. HS-juttu naisesta nimeltä Irshad Manji (Islamin kahdet kasvot 2004, HS 11.12.2004 ja HS 11.1.2009) oli aikamoinen ruiske suoneen. Islamin maailmasta nousevat naispuheenvuorot ovat tämän ajan maailmassa voimaltaan kuin neutroniaseet. Näiden rohkeiden naisten vapaustaistelu on leikkiä hengen uhalla.
Tuoreempi tapaus on Egyptiläinen Mona Elthawy joka on uskaltautunut arvostelemaan naisten kohtelua islamin piirissä. ”Nimeä yksi arabimaa, niin minä luettelen listan siitä, miten siellä naisia sorretaan. Naisten sortoa ruokkii kulttuurin ja uskonnon myrkyllinen seos, jota harva on valmis selvittämään loukkaantuminen ja jumalanpilkan pelossa” (HS 14.4.2016).
Islam ja terrori
Entäpä terrorin ja väkivallan hyväksyntä. Kysyn miten islamin oppineet voivat kiertää uskontonsa kirjallisen tradition kritiikin ja vaatia uskovan kunnioittavan esimerkiksi Koraanin 8. Suuran sanomaa (jakeet 12-18):
- Muista, kuinka Herrasi julisti enkeleille: »Olen kanssanne; tukekaa siis niitä, jotka uskovat. Täytän pian uskottomien sydämet pelolla; silloin hakatkaa poikki heidän kaulansa ja heidän kaikki sormensa.» 14. Tässä on rangaistus teille; maistakaa sitä siis! Uskottomia varten on tulen tuska. 17. Ette te (muslimit) surmanneet heitä, vaan Jumala heidät surmasi; etkä sinä (Muhammed) ampunut, kun joustasi käytit, vaan Jumala ampui, sillä hän halusi koetella oikeauskoisia suosiollaan. Jumala on totisesti kuuleva, tietävä.
Niin kauan kuin tällaisia ajatuksia ei ole islamin omassa piirissä selvästi tuomittu ja kumottu, on katsottava, että islamin oppi salaisesti antaa tukensa uskonnolliselle vihalle murhia myöten.
Veljemme ja sisaremme islamissa tarvitsevat rohkaisua, heidän johtajansa dialogiin suostumista. Maltillinen, uudistushaluinen, kiihkoasenteita vierastava islamin maallistuva siipi on maailman toivo. Edistyksellinen islamilainen teologia ja länsimaisen sivistyksen moraalinen siipi voisivat löytää toisensa. Kulttuuri, joka sallii hairahtuneen naisen kivittämisen tai brutaalin vihan vääräuskoisia kohtaan on saatava dialogiseen prosessiin – tämä meno maailmassa ei käy. Samaan hengenvetoon toistan kritiikkini myös kristinuskon sisällä edelleen piileviä julmuuksia kohtaan. Naisen syrjintä ja homoseksuaalien kohtelu, suhde ehkäisyyn ja selibaattisäännöt ovat esimerkkejä kipeän kritiikin tarpeesta uskonnon alueella.