Kielenkäyttö on politiikassa ymmärrettävä työkalu, mutta syksyllä 2015 retorinen vedätys on ollut hävettävää. Esimerkkeinä puheet pakkolaeista sekä väitteet siitä, että hallitus on yksipuolisesti asettunut työnantajan kelkkaan. Pakkolaki termi on ideologisesti värittynyttä sumutusta. Lainsäädäntö on vapauksia rajoittavaa ja luo pakkoja. AKT kariutti sopimusmallin ja hallitus joutui etsimään vaihtoehtoja kriisiajan ratkaisuksi. Se, miten työväen vastuulliset johtajat maiskuttelivat vastoin parempaa tietoaan pakkolaki-puhetta joukkojensa kiihottamiseksi, on halpamaista ja epäisänmaallista.
Arvostamani talousasiantuntijat, mm Korkman ja Sailas ovat huomauttaneet isommasta kuviosta. Euroon liittyessämme Suomi luopui keskeisestä valuutan arvon muodostamasta joustomekanismista. Tämän tilalle olisi tarvittu muita sopeutuksen tapoja, tärkeimpänä joustot työehdoissa ja palkan muodostuksessa eli paikallisen sopimisen laaja käyttöönotto. Tätä ei tehty ja virhe on nyt Suomen yllä.
Odotan AY-liikkeen retoriikan rinnalle asiantuntevaa analyysiä niistä väitteistä, että hallituksen toimet kilpailukyky-kriisin hoidossa ovat merkinneet yksipuolista työnantajien puolelle asettumista. Talouskurimus tunnustetaan laajasti poliitisen kentän eri lohkoilla. Suomi uppoaa, koska kansalaisten (kaikkien ammattiryhmien ja yritysten) yhteenlaskettu tulonmuodostus ei riitä kattamaan menoja. Työnantajien maksama palkkasumma on paisunut suuremmaksi kuin mikä olisi kansantalouden eli kaikkien työsuoritusten tuottama tulos ja siitä syntyvä palkanmaksuvara. Antti Palolan askettäiset puheenvuorot AY-liikkeen tilasta ovat huomattava avaus ja huomautus uuden ajattelun tarpeesta. AKT:n ei-ei-ei asenne, kaikkien heikennysten ja leikkausten torjuminen vaikuttaa jopa vähä-älyiseltä tosiasioiden kieltämiseltä.
Kansalaisjärki ei auta tajuamaan miten tästä on muuta ulospääsytietä kuin tunnustaa, että palkkakulujen kokonaismäärää on laskettava tai tuottavan työn määrää lisättävä. Ketkä tämän laskun maksajiksi voivat tulla ellei koko kansa, kaikki palkansaajat johtajista duunareihin ja eläkeläisiin. Mistä työnantajat voisivat löytää ”oman maksuosuutensa”, jota AY-retoriikka tuntuu vaativan? Kermakerroksen palkoissa ja osingoissa olisi totisesti leikattavaa mutta näistä ei kertyisi parhaimmillaankaan kuin murusia valtavan vajauksen täytteeksi. Metsäpalon sammutuksen talkoisiin tarvitaan jokainen suomalainen.