Hyvän ja pahan ongelma on uskontojen ja filosofian ikuinen teema. Nämä käsitteet ovat kokemuksessamme niin itsestään selviä ja oikeutettuja kategorioita, että emme yleensä niitä kyseenalaista tai yritä purkaa osiin. Kun uskonnon piirissä ilmaistaan Jumala-uskoa määreillä kaikkivaltias, armelias ja hyvä, on saatu aikaan uskonnollisen pohdinnan kimurantti kysymys, teodikean ongelma. Jos Jumala on kaikkivaltias ja hyvä, miksi maailmassa on kärsimystä ja pahaa?
Perustava arvo-asteikko on nivoutunut erityisesti kristinuskon ajatuskaavioon. Myös juutalaisuus, islam ja uskoakseni useimmat maailman uskonnot pitävät käsiteparia hyvä/paha yhtä lailla perustavana kuin vaikkapa sanapareja kyllä/ei, ylös/alas tai kylmä/kuuma. Hyllymetreittäin kirjallisuutta pahan ongelmasta on tuotettu sekä uskontojen että uskontoa koskevan filosofisen tutkimuksen piirissä, enkä pyri juurikaan kommentoimaan tai kumoamaan mitään aiemmin sanottua tästä vuosisatojen aikana kertyneestä korpuksesta. Sen sijaan pohdin, mitä tähän ikiaikaiseen pulmaan toisi viime vuosina jälleen esiin noussut tieteenfilosofinen keskustelu tietoisuuden ja vapaan tahdon ongelmasta, erityisesti yhdistettynä tekoälyn visioihin ja kysymyksenasetteluun.
Asetun keskusteluun muutamien tahojen kanssa. Viime vuosikymmenien ilmiö on ollut ns uus-ateismin aalto (Dawkins, Hitchens, Dennet, Harris, Enqvist). Annan tunnustusta monin paikoin älykkäälle ja tarpeelliselle pohdiskelulle, mutta haluan samalla tyhjentää tai purkaa osiin heidän atavistisen julistuksensa olennaisen osan.
Robotin sielu
Kirjoitukseni sivuaa läheisesti uskontofilosofian tutkijan Aku Visalan töitä, erityisesti artikkelia ”Onko robotilla sielu eli tekeekö laskentateho koneesta ihmisen?” https://www.areiopagi.fi/kirjoittajat/aku-visala/ . Aku Visalan artikkelit valaisevat erinomaisesti tieteenfilosofiassa muotoiltua demarkaatio-ongelmaa. Jos keskustelemme seinän takana olevan älykkään laitteen kanssa, miten voisimme tietää, onko kyseessä nerokas robotti vai tajunnan omaava persoona? Jos tekoälyn, hermoverkkojen ja itseorganisoituvien tietokantojen voimaannuttama robotti-puhelinvastaaja on riittävän kehittynyt, sumeneeko tämä rajapinta? Onko ihmisen luoma robotti saanut tajunnan?
Olen skeptinen teko-älyn visioihin nähden ja takerrun ajatukseen vulgäärin materiakäsityksen ulkopuolelle jäävästä hengen ja tajuisuuden tasosta, joka ei redusoidu nykyisiin materialistisen fysiikan malleihin. Olkoonkin että tämä on kenties romanttinen idealistinen uskomus, se on tämän hetkinen filosofinen tunnustukseni. Sanotusta huolimatta ehdotan tutkittavaksi ajatuskoetta. Mitä seuraisi, jos oletamme, että tajuinen sielullinen ihminen voitaisiin ymmärtää monimutkaisena kyberneettisenä laitteena, sähköisten, kemiallisten, materiaalisten kytkentöjen, ohjaus-, laskenta-, signaalianalyysi-, ennuste-algoritmien kokonaisuutena. Siis bio-robottina niin, että taustalla mielen algoritmien pohjalla ei ole mitään sielua, tajuisuuden kipinää, ydin-minuuden lähdettä, persoonaa.
Tutkailen, mitä seuraamuksia tällä olisi hyvä/paha käsitteistön fundamentaaliseen probleemaan nähden. Kuvitelkaamme fyysisesti täysin ihmisen oloinen olio, jonka käytös, vuorovaikutuksessa ilmenevät taidot, tietovaranto, reaktiot ympäristöstä tuleviin herätteisiin ovat ihmisen kaltaisia ja emme voi mitenkään päätellä sen eroavan naapuruston lähimmäisistä.
Mieli ja keinoäly
Voimme jatkaa käyttämällä tietojenkäsittelyn ja systeemiteknologian termejä. Tuollainen vuorovaikutteinen älykkyyttä ilmentävä robotti, olkoon nimeltään Aileen, omaa ohjausjärjestelmän, jonka osia ovat oletettavasti analogiset tai digitaaliset (keino)aistit, toimintaa koordinoiva käyttöjärjestelmä, aikaisempaa historiaa koostava muisti/tietopankki, toimintavaihtoehtoja analysoiva strategialaskuri, ulkomaailmaa tarkkailevat sensorit, omaa fyysistä tilaa, muistin sensorisen ja ennakoivan työmuistin dataa arvioiva mielentila-laskin sekä tavoitteita ja teleologista suunnittelua hoitava optimointialgoritmi. Kaiken tämän päällä oppivuutta ja itsesäätelyä tuottava vaste/palaute-järjestelmä. Kaikki tuo yhdessä on komplisoitu, kerroksellinen, itseohjautuva systeemi, hierarkkinen ohjelmistoarkkitehtuuri ja monikanavainen sensorinen ja kognitiivinen järjestelmä.
On hämmentävää tai kiehtovaa miten pitkälle vietyjä analogioita voimme löytää tajuisen ihmismielen ja keinoälykkään järjestelmän – kuvitellun biorobotti Aileenin välille. Uskokseni ilman olennaisia vaikeuksia voimme koodata ihmisyyden ydinterminologiaa koneaistien, tietojenkäsittelyn ja systeemiohjauksen termistöön kääntämällä. Onnellisuus, mielihyvä selittyy Aileenin muistin ja kokonaistietojärjestelmän homeostaasina, joka ottaa huomioon sensorien koostaman datan (fyysinen mielihyvä) muistidatan analyysin tuottaman turvallisuusselvityksen mielihyvän tilan jatkuvuudesta, ennakoitavuudesta, suhteesta tavoiteasetuksiin jne. Kun Aileenin ominaisuuksiin on koodattu myös vuorovaikutteisuus ympäristöön, naapuriyksilöihin, kontekstin infrastruktuuriin nähden jne, Aileenin homeostaasi/nautinto-laskuri kalkyloi myös yhteisöllistä kokonaistilaa.
Huomattava osa ihmisen käyttäytymistä, etiikkaa, sosiologiaa, moraalisia valintoja, kulttuurista vuorovaikutusta voitaisiin nähdä vaivatta toteutuvan Aileenin kaltaisten homeo-olioiden, sensoristen kognitiivisten älyrobottien maailmassa.
Pahuus, kaaos ja sattuma
Kenties yllättävin ajatuskokeen seuraamus voisi olla hyvä/paha muuttujan ja pahuuden ongelman selittyminen. Sitä varten tulee nostaa esiin vielä yksi materiaalisen maailman peruskäsite, sattuma. Yksi modernin luonnontieteen ja tieteenfilosofian avoimia kysymyksiä on kysymys satunnaisuudesta. Onko maailmassa aidosti satunnaisia ilmiöitä? Tiedämme, että tosina pitämämme luonnonlait, esimerkkinä gravitaatio, sisältävät kaaoksen mahdollisuuden. Hyvin yksinkertainen mekaaninen järjestelmä, jossa mukana epälineaarisuutta, on laskennallisen ennustamisen kannalta mahdoton. Nykyisin perusteellisesti ymmärretty kaaos ilmenee sääilmiöissä, planeettojen radoissa, molekyylien värähtelyissä. Syvä filosofinen kysymys kuuluu: onko näiden kaoottisten systeemien käytöksen pohjalla olennaisesti satunnaisuus? Muistakaamme tuttu tarina perhosen siiveniskusta, joka vaikuttaa säätilaan valtameren takana. Nykyfysiikan ajatusmalleissa satunnaisuuden sanotaan ilmenevän kvantti-ilmiöissä. Molekyylin värähtely tilasta toiseen, radioaktiivisen atomin hajoaminen ovat esimerkkejä atomi/hiukkasmaailman oletetusta satunnaisuudesta ( https://en.wikipedia.org/wiki/Schr%C3%B6dinger%27s_cat ). Jos katsomme, että maailmassa ilmenevä satunnaisuus on todellista, silloin erilaisten järjestelmien asteittainen vikaantuminen, väsyminen, ikääntyminen tai kuluminen saavat selityksen. Kenties pienenpienet satunnaiset seikat kumuloituessaan johtavat materiaalin, komponentin tai kokonaisen systeemin vikaantumiseen ja rikkoutumiseen. Kaoottisten ilmiöiden tauskalla ovat viime kädessä infinitesimaaliset satunnaiset vaikutukset, sellaiset kuin vaikkapa kvanttitilan hypähdys.
Palatkaamme homeo-olio Aileenin tapaukseen. Oletetaan, että Aileenin käytös ilmentää traagisia pahuuden piirteitä, väkivaltaa, valehtelua, epäsosiaalisuutta, rikoksia. (tämä olio on saanut nimensä Aileen Wuornos nimisestä henkilöstä, joka teloitettiin USA:ssa 2002). Homeo-robotin käytöstä ohjaa sen käyttöjärjestelmä, monikerroksinen ohjelmisto, adaptiivinen itseohjautuva, käyttöhistorian ja ympäristöstä saapuvine syötteiden kumuloituvan vaikutuksen muovaama koodi.
Järjestelmät kuten tiedämme, vikaantuvat, ikääntyvät, väsyvät ja lakkaavat toimimasta. Perimmäinen syy voi olla satunnaisuus, kaikkiin luonnon prosesseihin sisältyvä epävarmuuden siemen. Kaaos voi alkaa yhden informaatiobitin suuruisesta lipsahduksesta, kosmisen hiukkasen törmäyksen seurauksena. Aileenin ”pahuus” onkin ehkä epäsuotuisan sattumaketjun aikaansaama ohjausjärjestelmän vinoutuma. Virhetoiminto voi olla toimintavaihtoehtoja arvioivassa laskennassa, seurauksia ennakoivan mielentilan kuvauksessa, tavoitteita arvottavassa ja teleologisen skenaarion optimoinnin mallissa. Aileen onkin softabugin riivaama eksyneenä toikkaroiva robotti.
Onko pahan käsite palautettavissa satunnaisuuden, kaaoksen, epävarmuuden traagiseen logiikkaan? Voisiko tämä robotti-analogia, vertaus ihmisen ja homeo-olion välillä, tuoda uuden näkökulman ihmisen ”pahuuden” tulkintaan?