Vuoden 2026 aloituksena kilahti surullinen uutinen, WhatsApp’in kautta kuinkas muuten. Rakas ystävä, rovasti Matti J Kuronen oli siirtynyt isiemme helmaan vuoden 2025 viimeisenä päivänä. Ystävyytemme alkoi pian sen jälkeen, kun olin muuttanut 1976 Lappeenrantaan teknillisen korkeakoulun (nykyisin yliopiston) palvelukseen. Ura Lappeenrannassa kesti lähes 50 vuotta. Kaksi neljästä lapsestamme on syntynyt Lappeenrannassa. Ystävyys Matti J Kurosen kanssa tarkoitti vuorovaikutusta humanististen aiheiden, kirkkoa ja uskontoa koskevan kiinnostuksen parissa.
Monista yhteisistä toimista haluan mainita Lappeenrannassa vuodesta 1992 alkaen kokoontuneen kesäyliopiston seminaarin Willin Miehen Teologia. Julkaisen alla tästä kertovan luvun kirjastani Enkelitikkaat, Tiedon reuna ja kielipelien kumppanuus (Yliopistopaino 2003). Tämä olkoon samalla ihailevan kunnioituksen osoitus rakkaalle ystävälle, veljelle, ajattelun ja pohdinnan kumppanille uskon ja epäilyksen matkalla. Matti J oli julkaissut oman kirjan aiheesta 1995. Viittaan kaiman kirjaan useissa kohdin.
Lainaus kirjasta Enkelitikkaat sivuilta 50-55.
Matti J. Kuronen, lappeenrantalainen kirjailija, kulttuurivaikuttaja, pappi ja perhetyön johtaja kutsui syksyllä 1991 koolle yleisötilaisuuden, jonka aiheena oli pintaa rikkova ja epäsovinnaisuutta kaihtamaton teologinen pohdiskelu. Tilaisuuden syntymiseen johti kaimani pysyvä valppaus seurakuntaelämää tuoreuttaviin avauksiin. Lisäksi sysäyksenä oli kolmen lappeenrantalaisen kirjoittajan teologisia pohdintoja sisältävien artikkeleiden esiintyminen julkisuudessa samoihin aikoihin. Psykiatri Martti Paloheimo kirjoitti Vartija-lehdessä puhuttelevan artikkelin ”Uskovan psykiatrin usko”, uskontotieteilijä, kirjastonhoitaja Heikki Tikkala oli kahden muun kirjoittajan kanssa julkaissut Kirkon tutkimuskeskuksen sarjassa kirjoituksen “Sekularisoituminen vai uskonnollistuminen, malli elämänkatsomuksista kognitiivisen dissonanssin vähentämisstrategioina”. Tämän kirjoittajan artikkeli ”Aikakausi etsii uutta tunnustusta” oli ilmestynyt Kanava-lehdessä 7/90.
Tilaisuuden otsakkeeksi Matti J. Kuronen oli ideoinut Willin miehen teologia – Lappeenrannan vaakunassa olevan nuija olalla seisovan miessymbolin innoittamana. Yhden illan kestänyt tilaisuus synnytti Lappeenrannan lehtien yleisönosastoihin kiihkeän kirjoituksien tulvan. Miedoimmasta päästä oli oheinen hauskankitkerä puhuttelu Matti J. Kuroselle. “Sie olitkii näihe villiteolookii kans rustaamas uuvelleen meijä uskonoppii, jot siekii out oikein vannomal luvant nouvattaa ihka alttarin ies. Nää villiteolookit ku kaataa Jeesukse ristii jol meijä kaik synnitkii sovitettii, nii sie senku johat puhetta ku ei mittää….Eihä tää nyt mittää mut siehä se vast outkii se harhaopettaja, jost toiset papit joka pyhä rukkoiloot varjelusta.” Sovinnaisten ajatusten kyseenalaistamista ja tabuihin koskemista ei kaupungin hengellisyyden tasapaino sietänyt. Willin miehen teologia oli syntynyt.
Etsivän ja epäilevän teologian kesäkoulu
Allekirjoittanut kutsuttiin vuonna 1992 suunnittelemaan Lappeenrannan kesäyliopiston toimintaa. Ehdotin mukana olleille kumppaneille, että jatkaisimme teologisen pohdinnan teemaa järjestämällä kesäyliopiston ohjelmassa kaksipäiväinen seminaari maailmankuvakeskustelun ja avoimen teologisen pohdinnan teemasta. Näin sai alkunsa kymmenenä kesänä kokoontunut Willin miehen teologia nimeä kantava seminaari. Sitä on kuvattu myös määreillä etsivän ja epäilevän teologian tai uskontokeskustelun ja kyselevän teologian kesäkoulu. Tarkoituksena oli luoda foorumi, jossa esitellään katsomuksellisen keskustelun ajankohtaisia teemoja ja uskonnon tuoretta hahmoa tavoittelevan teologisen ajattelun tuotteita.
Sana Willin miehen teologia on alkanut jossakin määrin saada merkitystä, joka viittaa seminaarin nimen lisäksi teologian sisältöön. Matti J. Kurosen taitavan monimerkityksisellä nimivalinnalla on tässä osuutensa. Matin kirjassa (Willin miehen teologia, LK-kirjat 1995) esitettyjä ajatuksia vapaasti lainaten Willin miehen teologia on alkanut tarkoittaa sovinnaisuutta kaihtavaa, farisealaista nilkkienergiaa vastustavaa ajattelua, joka lähtee siitä missä ollaan, eikä siitä missä kirkollisten karttojen mukaan pitäisi olla, ja joka saapuu sinne, minne ajan merkit ja arkijärki johtavat, eikä välttämättä sinne minne pergamenttien vartijat haluaisivat. Kirjasta löytyvän kuvauksen mukaan seminaarin henkeä luonnehtii “…kyvyttömyys suostua syömään seurakuntateologian purkkiruokaa, pikkuviha kaikkea samoinajattelua kohtaan sekä Teologia-rouvan luota tehdyt syrjähypyt ja yöjuoksut pahamaineisten Filosofia- ja Terapia-neitosten helmoihin… Willit miehet eivät suostu sellaisen munattoman hovimestarin rooliin, mikä heille tarjotaan näillä kirkollisen rouvasväen kutsuilla, joita pidetään kristillisen uskon muiston kunnioittamiseksi (ss. 11-12).”
Suvaitsevainen sekakuoro
Lähtökohtansa mukaisesti “willin miehen teologia” ei kuitenkaan tavoittele systematiikkaa eikä pyri luomaan ryhmäidentiteettiä. Kyseessä on suvaitsevainen sekakuoro karheita puheenvuoroja, ajatustapailuja. Oleellista oli kosmisen hihityksen ilmapiiri, sallivuus kokeilevia, arastellen esitettyjä, epäsovinnaisia ajatelmia kohtaan. Matti J. Kuronen puhui seminaarissa lopunajan komiikasta, Jumalan poissaolon teologiasta ja dogmiyhteisön siilipuolustuksesta. Matin ajatuksia ja siten WMT-prosessin luonnetta kuvaavat seuraavat lainaukset hänen kirjastaan.
“Kysymys kuuluu: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Loppu on arvausta tässä uskovaisten tietokilpailussa. Sitä sanotaan teologiaksi, puheeksi rajalla (s. 11). Pitää uskoa että hän (Jeesus) on sellainen, millaiseksi kirkon perinne ja sen liitännäisasenteet kuvaavat, mutta sitä, mitä hän teki, ei saa matkia eikä hänen maajalkaista puoltaan tutkia (s. 20). Jeesuksen vaarallisuus näkyy siinä, että kaikki he, jotka ottavat vakavasti hänen opetuksensa, joutuvat ristiriitaan kulloinkin vallitsevan järjestelmän kanssa. Kristillisen uskon ja elämäntavan muistosäätiö, joka luulee itseään kirkoksi, näkee hänen seuraajissaan vihollisensa. Eikä se ihan väärin ole nähtykään (s. 21). Willin miehen teologia on siksi vaikenevan Jumalan mailla liikkumista, hiljaisuudesta ammentamista, ei taivaan täyttämistä vaan kaivoon katsomista – omien kasvojen näkemiseksi (s. 32).”
Älyn käsipohja
Martti Paloheimon ansiosta seminaarissa tutustuttiin myös kotien uskontokasvatuksen problematiikkaan, jonka ikävät äärimuodot tulevat esiin hänen kokoamastaan laajasta kotivammaisuutta käsittelevästä materiaalista. “Pahimmillaan tällainen uskontokasvatus tuottaa… Jumalaa eli elämää pelkääviä ihmislapsia … jotka joutuvat elämään kiivaan ja kiukkuisen Jumalan isäkuvatuksen ja tukahduttavan kirkkoäidin vastikkeen kanssa. Parhaimmillaan tämä sama kasvatus tuottaa kirkolle joka suuntaan kilttejä ja kaikki mahdolliset loukkaantumiset ennakoivia työntekijöitä. Nilkki on aina kiltti vallan suuntaan (MJK, s. 43).”
“Samalla menetelmällä synnytetään se älyllinen jakomielisyys, joka kieltää uskoa ajattelemasta, mutta vaatii siltä kuitenkin edes näennäistieteellistä salonkikelpoisuutta. Opin puhtautta varmistetaan räjäyttämällä äly pois tai lakaisemalla ajattelun tuotteet tunnustuksen maton alle. Terveellä uskolla on varaa ajatella asiat loppuun asti ja jatkaa siitä uskolla syvien vesien alettua. Älyllisesti neuroottinen usko jää uimaan käsipohjaa tiedon rantavesiin (s. 44).”
Kirkollisiin rakenteisiin kätkeytyvän vallan uhreista Matti J. kertoo näin: “Toinen ryhmä muodostuu heistä, jotka saavat haavan älylliseen rehellisyyteensä. Usko sallii heille vain vähän järjen käyttöä ja tarjoaa liikaa sellaisia ajatusmalleja ja maailmantulkintoja, jotka repivät haavoille heidän oman ajattelunsa ja siihen aina väistämättä kuuluvan aidon epäilyn. Ihmistä voidaan loukata siten, ettei vastata hänen kysymyksiinsä, mutta hänet nöyryytetään ja häneltä viedään ihmisarvo kieltämällä häneltä kysymisen oikeus (s. 49).”
Syvänteitä ja metateologiaa
Toinen seminaarin kantavista voimista oli useana vuonna Terho Pursiainen. Hänen ehtymätön syvänteitä tutkiva ajattelunsa tuotti joka kerran yllätyksellisen ja väkevän puheenvuoron. Seminaarin esitelmissä kehiteltyjä teemoja on julkaistu useilla foorumeilla ja niistä on tullut tunnettuja ja siteerattuja kohtia suomalaiseen katsomuskeskusteluun. Terhon esitelmissä on kehitelty jäljittelemättömällä tavalla tuoreita aiheita, kriisiajan etiikkaa, kahden Herodeksen teemaa, totuusyhteisön käsitettä, sanotun-sanomattoman dialektiikkaa, metateologian haastetta, modernia aivouskon kritiikkiä ja kysymystä uskonnon äidinkielestä. Ajatuksiaan Pursiainen on saattanut julki useissa kolumneissa ja kirjoissa.
Muita alustajia ovat olleet uskontotieteilijä Heikki Tikkala, psykiatri Martti Paloheimo sekä dosentti Raimo Harjula, tri Antti Alhonsaari, johtaja VTL Simo Lahtinen, toimittaja Martti Mäkisalo, toimittaja Hannu Taanila, filosofi, VTT Maija-Riitta Ollila, toimittaja Marjatta Jaatinen, kirjailija Eija-Hilkka Anttila, semiotiikan tutkija Eeva Lehtovuori, professori Simo Knuuttila, pastori Sakari Kiiskinen, LL Maija Palander, ekonomi Timo Palander, pastori Hans Grönholm, teol tri Jarmo Tarkki, teol. tri Elina Vuola, uskontotieteilijä ja semiootikko FT Hannele Koivunen, filosofi, FT Sami Pihlström, pastori Lennart koskinen, psykiatri Heikki Majava, teologi, dosentti Matti Myllykoski, professori Matti Bergström, pastori Päivi Helen, uskontotieteilijä, professori Veikko Anttonen, rovasti Sisko Raitis ja kirjailija Harri Raitis, professori Seppo Palosaari, nuorisotyöntekijä Kristiina Huotari, Tuomas Nevanlinna, pastori Jorma Hietamäki.