Hans Küng’in kuoleman uutisointi nosti esiin hänen suhteensa Karl Barth’iin, jonka teologiaan Küng perehtyi akateemisissa töissään. Barth-Küng -yhteyden asiakirjat ovat olleet tärkeitä tekstejä Katolisen kirkon ja protestantismin yrityksissä sovittaa yhteen teologisia näkemyksiään. Karl Barthin ajatusten ja yksityiselämän kulku on vaiherikas tarina. Barthin ja Hans Küngin välinen ajatuksenvaihto ja vuorovaikutus on osa kristinuskon sisäistä 1900-luvun dialogia ja ekumenian teologiaa. Alkupiste oli Hans Küngin väitöskirja Karl Barthin teologiasta. Küng oli yksi menneen vuosisadan huomattavia ajattelijoita, toisten mielestä oman kirkkonsa pesän likaaja ja ”karvas juuri”, toisille terveellinen suola ja pippuri. Hans Küngin kuoleman uutinen 6.4.2021 sai selaamaan yleistajuista tietopuolta. Wikipedia-artikkeli on tukeva ja kiinnostava. Vartija julkaisi erinomaiset artikkelit (Reijo E Heinonen ja Heikki Leskinen). Arvovaltainen katolinen media julkaisi rohkean katsauksen: https://www.ncronline.org/news/people/hans-k-ng-celebrated-and-controversial-swiss-theologian-has-died
Barth-Küng keskustelu ilmensi intensiivistä yritystä sillanrakennukseen. Yhteisymmärrystä ja keskinäistä arvostusta löytyi. Merkille pantavaa oli myös mielipide-ero koskien esimerkiksi uskonpuhdistusta. Küng arvioi reformaattoreiden käynnistämän mellakan ylireagoinniksi, Barth taas torjui tämän tulkinnan. Karl Barthin (1886-1968) teologisen kehityksen kaari on koko vuosisadan asteikolla iso tapaus. Hän aloitti Adolf von Harnack’in ja Schleiermacherin teologian vaikutuspiirissa ja tuli tunnetuksi ns liberaaliteologian edustajana, kunnes joskus vuoden 1914 paikkeilla hän muutti näkyvästi suuntaa. Karl Barthin ajattelun käänne on yksi etappi ns liberaalin teologian ja konservatiivisen raamattunäkemyksen köydenvedossa. Tapaus antaa argumentteja molemmille leireille. Haluan hieman kyseenalaistaa fundamentalistisen suunnan kotiinpäin vetoa.
Manifesti93
Barthin kannanotto tulee ymmärtää ajallisessa kehyksessä. Vuonna 1914 julkaistiin manifesti (Manifesto of the Ninety-Three) jossa 93 nimekästä saksalaista tutkijaa ilmaisi tukensa Saksan julmille sotilaallisille toimille maailmansodan alkuvaiheessa (mm Belgian raiskaus). Allekirjoittajien joukossa oli Adolf von Harnack. https://en.wikipedia.org/wiki/Manifesto_of_the_Ninety-Three
Manifesti oli kuin vetoomus sivistyneelle maailmalle ymmärtää Saksan menettelyä ja se nostatti sotaa tukevaa asennetta mm Saksan kouluissa ja koulutetun väen keskuudessa. Karl Barth kauhistui arvostamansa oppi-isän etno-nationalistista valintaa ja sai hänet pettymään von Harnackin edustaman progressiivisen ryhmän linjaan. Karl Barth’in teko oli rohkea eettinen ratkaisu. On ilmeistä, että tuo manifesti oli yksi ilmaus sitä rottamaista kampanjaa, jossa saksalainen Lebensraum-ajatus ja Blut&Boden-vietti ruokki natsi-ideologian maaperää.
Karl Barthin kunniaksi on sanottava hänen moraalinen rohkeutensa myöhemminkin. Hän kieltäytyi vannomasta uskollisuuden valaa Hitlerille ja joutui jättämään Saksan maaperän. Hänen kirjoittamansa ns Barmenin julistus oli yksi Tunnustuskirkon perustavista asiakirjoista. Toinen pettynyt von Harnackin oppilas oli Dietrich Bonhoeffer. Voi kuitenkin kysyä, menikö Barth’n irtiotossa pesuveden mukana myös jotain arvokasta siitä työstä, jota historiallis-kriittisen raamattututkimuksen pioneerit, Barth heidän joukossaan, tekivät.
Kulttuuriprotestantismin kritiikki
Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa ekumenian asiantuntijana toimiva dosentti Tomi Karttunen kirjoitti katsauksen Karl Barthin uraan. https://www.kotimaa.fi/blogit/karl-barthin-teologian-ristiriitainen-vastaanotto-ja-romerbrief-100-vuotta/ . Lainaus:
Teos toi teologisen raamatuntulkinnan ja ajatuksen Jumalan ilmoituksesta uudella tavalla keskusteluun kritiikkinä ensimmäisen maailmansodan aikana viimeistään voimattomuutensa osoittanutta kulttuuriprotestantismia ja yksipuolista historiallis-kriittistä tulkintaa kohtaan. Filosofi Hans-Georg Gadamer arvioi Barthin Roomalaiskirjeen kommentaaria modernin tulkintaopin, hermeneutiikan, merkkipylvääksi, koska ”Paavalin asian etsiminen” asetetaan siinä uudella tavalla lähtökohdaksi. Tämä tuo muuttuneen näkökulman tekstin ymmärtämiseen. Lukutavasta on sittemmin ammentanut mm. postliberaali narratiivinen teologia.
Karl Barth oli kaikesta päättäen kautta uransa kilvoituksen ja etsinnän tilassa maailman mullistusten keskellä. Tätä kuvaa mm se, miten hän kirjoitti tärkeän teoksensa ”Römerbrief” uudestaan, jopa kahteen kertaan (versiot 1918, 1921, 1922). Barth pohti ”dialektista” ajan ja ikuisuuden välistä suhdetta. Hänen pohdintansa, mm asetelmasta ”uskonto vs usko” oli kiinnostava uskontofilosofian kannalta; herätti myös kriittisiä viitauksia platonismiin ja uus-kantilaisuuteen. Bonhoeffer arvosti Barthin kysymyksenasettelua uskonnosta mutta myös kritisoi joitain korostuksia. Barth haki ajatuksissaan muotoilua Jumalan kunnioitusta kutsuvalle tuonpuoleisuudelle, jyrkälle kuilulle ihmisen ja Jumalan välillä. Barthin ”monomaanista” kristologiaa kuvataan wikipedia-artikkelissa: Barth argued that the God who is revealed in the life, death, and resurrection of Jesus challenges and overthrows any attempt to ally God with human cultures, achievements, or possessions.
Tämä kuulostaa melkein kuin sidelankojen katkaisulta kristinuskon syvyyssisällön ja arkisen kulttuurimme väliltä. Niinpä on katsottu, että Barthin korostukset rakentavat tarkoituksellista raja-aitaa muiden uskontojen ja sekulaarin humanismin suuntaan. Toisissa arvioissa on nähty Barthin ajatuksien tarjoavan välineitä myös ekumeeniselle lähestymiselle ja teologian ja luonnontieteiden keskustelulle. Bartin ajattelusta ovat kiinnostuneet myös filosofit.
Teologi, tutkija ja muusa
Karl Barthin henkilökuva olisi vajaa ilman mainintaa kahdesta tärkeästä naisesta. Charlotte von Kirschbaum oli lähes neljänkymmenen vuoden ajan hänen uskottu työtoverinsa, teologikollega, assistentti ja tekstien editori, jolla on merkittävä osuus Karl Barthin teoksissa.
As his unique student, critic, researcher, adviser, collaborator, companion, assistant, spokesperson, and confidante, Charlotte von Kirschbaum was indispensable to him. He could not have been what he was, or have done what he did, without her (S. Seliger, Charlotte von Kirschbaum and Karl Barth: A Study in Biography and the History of Theology.)
Elämän mutkikkuuden, joskus traagisten ja absurdien kertomuksien tarkkailijalle ja inhimillisen todellisuuden opiskelijalle tulkoon mainituksi Charlotteen liittyvä hys-hys tieto, jokin aika sitten vielä juoru. Charlotte von Kirschbaum oli myös Karl Barthin rakastaja, joka asui Barthin ja vaimonsa Nelly Barthin kanssa samalla taloudessa. Mutkikas asetelma oli käytännöllisyyden sanelema ja varmaan tuskallinen ratkaisu. Karl Barthin ja Charlotte von Kirschbaumin syvällinen suhde on dokumentoitu kirjeenvaihdossa, jonka Karl Barthin jälkeläiset ovat äskettäin saattaneet julkisuuteen. Christiane Tietz, “Karl Barth and Charlotte von Kirschbaum,” Theology Today 2017 Vol. 74.
Nuhteettomammat voisivat alkaa kerätä kiviä. Tässä erään ex-ihailijan raportti tapauksen herättämistä ymmärrettävistä reaktioista. https://growrag.wordpress.com/2017/09/30/karl-barth-and-charlotte-von-kirschbaum-my-response/ .
Iäkkään akateemikon ja nuoren lahjakkaan assistentin ja muusan välinen henkilökemia ei ole tietenkään outo tai poikkeuksellinen juttu. Asetelmaan piiloutuu usein vaikea, jännitettä ja tuskaa aiheuttava solmu. Mieleen tulee jostain syystä Martin Heideggerin ja Hannah Arendt’in lumoavan outo sidos. Hetken ajan natsi-yhteyksiin hairahtunut filosofian professori ja häneen syvästi ihastunut lahjakas, nuori juutalainen nainen ja vuosikymmeniä jatkunut intellektuaalisesti syvä suhde. Kertomus on luettavissa täältä:
https://www.brainpickings.org/2016/04/25/hannah-arendt-martin-heidegger-love-letters/
Näyte Heidegger-Arendt kuvion dramatiikasta : Although he resigned a year later, stopped attending Nazi party meetings, and later told a student that he considered taking the position ”the greatest stupidity of his life”, he never publicly repented. That he should fall in love with a Jew — Arendt saw the power and privilege of being an outsider as central to her identity — exposes the complexity and contradiction of which the human spirit is woven, its threads nowhere more ragged than in love.
Kaksi suurta saksalaista hengen ja henkisyyden hahmoa ja kaksi vahvaa, itsenäistä, lahjakasta ja rohkeaa naista. Maaginen viehätyksen ja vastustamattoman kiintymyksen verkko, räpiköintiä rakkauden ja intellektuaalisen toveruuden pyydyksessä. Ikuisuuden, armon ja viisauden vaaka punnitkoon.
Epäselväksi jää, mikä olisi Karl Barth’in asema tämän ajan kristinuskon debatissa historiallisen raamatunluennan ja sanafundamentalismin leirien välissä, hänen kantansa moderniin teologiseen tutkimukseen juutalaisesta Jeesuksesta, juutalaisen Paavalin roolista varhaisen Jeesus-liikkeen ja juutalaisuuden skismassa jne. Jään ymmälle pohtiessani miksi Barth eräiden muiden tavoin näki epäilyttävän yhteyden liberaalin raamatun tulkinnan ja pakanallisen kansalliskiihkoisen natsi-ideologian välillä. Hän peruutti kuin turvalliseen kotiluolaan kalvinistisen reformaation ”senkrecht von oben” ilmoitususkon, reaalielämästä ja kulttuurista erillisen esoteerisen kristus-näkemyksen suojaan. Pohti predestinaationa, kolminaissuusopia, mariologiaa, luomista ja sovitusta.
Irtioton progressiivisen ajattelun ryhmästä ymmärtää, jos Barthin tavoin näkee historiallis-kriittisen raamatuntulkinnan johtavan kohti etno-nationalismin ideologiaa ja natsismin puolustelua. Pelästyikö Barth tätä pelottavaa näkyä vai progressiivista raamattututkimusta sinänsä?
Hänen eräät kestävimmät perintönsä koskevat kuitenkin myös maallisia, reaalisia, kulttuurisia aiheita, kuten Saksan moraalista katumusta, Itä-Länsi vastakkainasettelun lientämistä, rauhanliikettä, ekumeenista yhteydenpitoa Vatikaanin suuntaan. Hänen suurteoksensa 9000 sivuinen Kirchliche Dogmatik saa kysymään, voisiko tuon sanoa yksinkertaisemmin.